Lisätietoja:
Pohjois-Pohjanmaan museo
Oulun kaupungin kirjasto

Röökynä ryykää hantuukia
Räntätty raaheksi

Pojanvesselit piti esikuvina vanahempien poikien porukoita. Niistä kahtottiin mallia. Velekaperän pojat ihhaili Oulun tiernapoikia, ku ne essiinty ratiosa. Sitä piti istua toosav vieresä ja kuunnella korvat höröllään. - Siinä kai se tuli semmonen ahhaa-elämys, että miksei meki osattas, Pena kuutijoi.

Kortessalon Matti, Sepon kussiini, ohojas poikia. Soli ihte kiertäny tiernapoikana ja siirsi perinteet nuoremmille. - Ei meillollu minkää valtakunnan kirijotettuja laulunsanoja eikä nuottikirijoja. Kaikki opittiin toisilta pojilta, Poksi valistaa.

Erosen Tapani tullee mieleen yhtenä tiernaopena. Se opetti ruottinkielisen kiitoksenki, jonka pojat joinaki vuosina lausu loppulaulun jäläkeen: "Hafen tak, hafen tak. För era senk, för era senk. Era senk, ee po kuutti pe tenk."

Essiintymiskamppeitten kokuaminen alako kans aikasin syksyllä. Tamineitten väyläämisesä tihiraantu tuhottamasti aikaa, ku kaikki piti tehä ihte. Pojat ei voinu ostaa mittää, ku eijjollu rahhaa.

Näyttelijöitten valakoset paijat tempastiin suoraan isäukon karteroopista. Passelin kokosta paitaa eijjollu kellää. Herodeksen ja Murijaanien kuninkaan viitat oli punasia. Knihtillä oli sininen viitta. Mänkki käytti valakosta viittaa. Jokkaisella oli komiat kankaiset jihängit, jokka meni olan yli. Ompelemiset jäi äitien huoleksi, ku pojat ei ihte osannu. Materiaaliksi kelepas vanahat kartiinit tai joku muu käytetty hurtuuki.

Pojat liimas koristeeksi viittoihin tähtiä ja kuunsirppejä. Alakuaikona ne käytti liimana keitettyjä pottuja. Tähet piti melekeen joka reissun jäläkeen liimata uuvestaan, ku ne tahto varista pois. Myöhempinä vuosina pojat käytti erikeeperiä ja sillä tähet tarttu lujasti.

Pojat askarteli roolin vaatiman essiintymislakin jokkaiselle pahavista. Knihtillä piti olla vankkatekonen lakki, ku se keräs kolikot esityksen lopusa. Josaki välisä pojat haaveili sotilaskypärästä, muttei onneksi löytäneet mistään, ku sei oikiastaan kuulu tähän näytelmään.

Ens alakuun Velekaperän porukka käytti puusta vuoleskeltuja miekkoja. Mutta sitte Ylitalon Paavo teki oikiat metalliset miekat Raahe-yhtiösä. Miekat kalahteli tosi mahtavasti, ku ne osu toisiinsa. Ne ov vieläki tarvittaisa Poksin oppilaitten käytösä.

Ensin pojat näperteli tähen puusta ja kiiltopaperista. Sitte yhtenä vuonna porukka nikkaroi vanneerista oikeen hienon onton tähen, jonka sisäsä palo patterilla toimivia lamppuja joka sakarasa. Vanneeriin ne poras palijo pieniä reikiä, joista valo loisti ku Peetlehemin tähestä. Vanneerin päälle pojat liimas vaalian punasta reppipaperia ja sakaroitten päihin ne askarteli kiiltopaperitupsut.

Tähesä eijjollu mittään keppiä, minkä varasa sois tököttäny näytelmän aikana, vaa mänkki piti sitä käjesä akkunaverhon nupista. Sitte siinoli pultti, jonka varasa se pyöri heleposti.

Murijaanien kuninkaan naaman mustaaminen oli meleko kinkkine juttu. Aivan alakuaikona poikaparka suttas naamasa poltetulla korkilla. - Se tarttu niin lujasti ihhoon, ettei sitä tahtonu saaha pois pesemälläkään, Joke huokaa ja mieleen pallautuu ne kerrat, ku joutu hilipaseen opintielle naama mustan puhuvana.

Myöhempinä vuosina murijaanipojat keksi värijätä naamansa tökötillä, jota saatiin sekottamalla kimröökiä tai luumustaa puhistetun vaseliinin sekkaan. Murijaani voiteli ensteksi naamansa puhtaalla vaseliinilla ja vetäsi siihen päälle kerroksen mustaa mönijää. Naama lähti puhtaaksi vessapaperilla.

Jonaki vuonna Murijaanien kuningas vetäsi mustat sukkahousut päähän, ku kamppeitten sotkeutuminen alako hermostuttaan. - Mutta siinähäm meinas tupehtua, Pena puhisee.

- Kaikki tehtiin ihte, vakkuuttaa Seppo. Pitkin vuotta jokkainen keräs tähtien raaka-aineeksi kiiltopaperia kahavipaketeista ja suklaalevvyistä. Paperit sai siliäksi ryykirauvalla. Yhtenä vuonna pojat oli nii palijo varosaan, että ne kävi ostaan kiiltopaperia Roihulta.

Kerrav vuojesa opettaja Veikko Penttilä elikkä Pottu-Veska järkkäs Keskuskoulusa kaikille Raahen tiernaporukoille yhteisen koelaulutillaisuuven. Jossei tullu paikalle, eijjollu asiaa tiernakeikkoille. Sei tullu kuuloonkaan, että tytöt ois alakanu tiernapojiksi.

Ensteksi ope laulatti kaikkia poikia Keskuskoulun yläaulasa. - Kyllä se aina jännitti ja pelottiki, jokkainen kehtaa myöntää vielä vuosikymmenten perästä.

Sitte ku porukat oli tentattu ja hyväksytty, Pottu-Veska vei ne ommaan luokkaansa, jonka seinällä roikku Raahen kartta. Siitä se määräs takitilleen revviirin jokkaiselle porukalle eikä rajoja saanu ylittää. Restorantteihin sai jokkainen markkinoijja ommaa porukkaa ja ottaa vastaan tillauksia nii palijo ku kerkes. Nei kuulunu kenenkään revviiriin.

Pottu-Veskalta sai tojistuksen laulutaijosta ja revviiristä. Lapun kans hääty mennä polliisilaitokselle. Polliisi myönsi Herodeksen luvan, joka sitte oikeutti essiintyyn tiernapoikana.

Yhen kerran Velekaperän pojille kävi köpelösti, ku Pottu-Veskan tojistus putos maahan Ajajankavulla ja tuuli sieppas sen. Ei auttanu muu ku hilipasta kiireen kaupalla takasi kouluun ennenku ope ehtii häippästä.

Pojat koputti kanslian ovveen ja harppas sissään. Ope istu työpöyvän takana ja veteli haikuja piipusta. Raittiusvalistusta jakaneen kansankynttilän tilanne saatto tuntua vähä tukalalta. Niinpä Pottu-Veska skriivas iha ölövinä polliisille tarkan selevityksen tojistuksen katuamisesta. Ja poikien lupa-asiat tuli kuntoon.

Kerrattain Veleperän pojat kävi laulamasa yhesä talosa, joka kuulu Pajalan Hankun porukan revviiriin. - Ku sielä kortteeras nii höyliä väkiä, pojat vieläki puolustellee.

Hankun porukka tykkäs kyttyrää mokomasta pikku jutusta. Ne hyökkäs yhtenä iltana velekaperästen kimppuun kunnalliskojin halakopinon takkaa. Sej jäläkeen Sipolan Aku värvättiin völijyyn henkivartijaksi, ku soli isokokonen.

Pojat kuluki karvalakki pääsä, ettei nois näyttäny tiernapoikiilta. Mänkki tuli ylleensä pari tolopan väliä jälempänä, ettei vihollisporukat ois honannu sitä, ku ne aina hyökkäs ekaksi särkeen tähtiä. - Iliman tähtiä ei voinu essiintyä, Poksi tarkentaa.

Velekaperän tiernapoikien tähtihetkiin lukkeutuu se, ku ne pääsi essiintyyn joulukavun avajaisisa. Tiernapojat laulo kuorma-auton lavalla. Palakkio oli markka nuppia kohti. Mutta parasta oli se, ku sai tukkia taskut täytee kompiaisia.

Kauppakatu oli koristeltu sillon joulukavuksi. Rautakaupan kohalla loisti iso valastu tähti ja kavun yli oli veetty sähköjohto, josa roikku lamppuja.

Tavallisista huusholleista irtos markka tai pari. Yhen talon isäntä ruukas lykätä pojille kokonaisen kympin ja soli hirmu raha siihen aikaan. Sillä sai ostettua jääkiekkomailan. (Vuonna 1963 Centrumisa makso Fighter 7,80 markkaa ja Montreal 5,50 markkaa.)

Joihinki talloihin pojat ei menny ollenkaa. - Noku noli niin nuukia, ettei nois maksanu mittään. Ja mehän tehtiin pisnestä, Pena perustellee. Parraisa talloisa käytiin laulamasa pari kolomekki kertaa. Yhesä talosa oli tapana kerätä vuojen mittaan kolikoita puteliin tiernapoikia varten. Soli pettymys, jos palakaksi sai vaan pipareita ja omppuja.

Raahesa toimi siihen aikaan nelijä restoranttia: Hansa, Lupi, Seurahuone ja Kumpele. Tiernapojat pyrki niihin essiintyyn, ku niisä tienas parraimmillaan pariki kymppiä pekkaa päälle illasa. Autoilijoitten pikkujoulusa oli parraat tienestit. Miksi? Sitä ei kukkaa ennää muistanu.

Ravintolakeikkojen hommaamisesa autto se, että Erikkilällä ja Kortessalolla oli puhelin. Muutenki Kortessalon puhelin pirisi päntiönnään, ku sen numero oli 3252 ja Seurahuoneen oli 3525. Ihimiset ringaili alavariinsa Kortessalolle ja yritti varrailla pöytiä.

Pojat uskalsi pelata vähä vilunkia sillon ku ne äkkäs, että kuntit o tarpeeksi juhulavalla tuulella. - Me jätettii joitaki värssyjä laulamatta, Velekaperän poikaviikarit palijastaa ja inttää, ettei takkuulla kukkaa honannu mittää.

Tökärillä kerran yks tätyskä änkäyty vängällä pimputtaan pianua, se tuli muka säestään tiernapoikia. Se vaa sotki koko esityksen ja värssyt tahto mennä sekasin.

Kansakoulun joulujuhulisa pojat ei essiintyny. - Moltiin kaikki eri luokilla, no eihän siitois tullu mittää, Joke selevittää. Joulujuhulaohojelmat opeteltiin luokan kesken. Nii, ja kaverit ois kuitenki alakanu härnään.

Tiernasesonki kesti kolome joulunalusviikkua. Tienestit eijjollu päätähuimaavat. Poikien tavote oli kerärä joulurahhaa. Iso pussi Fazerin sekalaisia kuulu vakio-ostoksiin ja sisaruksille jotaki pukinkonttiin. Yhtään lanttia ei joutanu säästöpossuihin.

Kerrattain yhen herraskaisen perheen rouva kuhtu asiastatehen tiernapojat laulaan niille. Pojat harppas sissään olohuoneeseen, josa oli kaks ovia. Isäntä istu seslongilla lukemasa lehtiä ja näytti jo etukätteen ikävystyneeltä. Rouva ja tenavat tapitti tiiviisti esitystä.

Ku laulut oli laulettu, pojat pokkas ja lähti pois. Mutta väärästä ovesta. Tämän oven takana sattu olemaan iso senkki täynnä posliiniastioita. Kamala ryminä vaan kuulu, ku kaappi romahti nurin. Siinä vaiheesa isännän mielenkiinto heräs, se kurkisti avviisin takkaa ja mulukasi rouvaa sillä silimällä. Pojilta ei vaajittu korvausta astioista.

Sesongin viimenen keikka kuulu laulaa jokkaisen pojan kotona aatonaattona tai aattona. Joulun pyhinä oliki jo kiire pellaan jääkiekkua.

Tiernapojan ura katses äänenmurrokseen ja sej jälkeen sitä oliki liian vanaha siihen touhuun. Parasta koko hommasa oli poikien mielestä se yhesä tekeminen. Se porukka ja kaverit. Ja joulun tunnelma. Sitä ei mikkää voita. Ei semmosta ennää tänäpänä voi saaha millään. Eikä nämä nykyajan nuoret älyä siitä mittää, ku niillon kaikkia läämältään.

- Kyllä mollaan ikkuisia tiernapoikia, Pena filosofeeraa. - Joo, kyllä sitä pittää istua telekkarin viereen kuunteleen aina, ku tiernapojat essiintyy, tunnustaa Seppoki.

Kirsti Vähäkangas

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 23.12.2003. - Sivun sisältöä ei päivitetä.

1. Annanpäivän viettoa Vanhassa Raahessa
2. Jouluruno
3. Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi
4. Jouluevankelijumi vappaasti raaheksi räntättynä