Etusivulle

Ookko kuullu


Luotsitupa ja Kraaselin pooki

Luotsitupa ja Kraaselin pooki kesällä 2008. Kuva: Kirsti Vähäkangas

Elämää Iso-Kraaselissa silloin ennen

Luotsiasema oli elämän keskus Iso-Kraaselissa 1950-1960- lukujen vaihteessa ennen Rautaruukin tuloa. Alakerrassa oli vahtitupa, toisessa kerroksessa nukuttiin. Vain luotsivanhemmalla oli oma huone. Ylimmästä kerroksesta seurattiin laivoja kiikarin ja kaukoputken avulla. Ylhäältä oli komea näköala aina Nahkiaiseen saakka. Alakerran tupa oli aseman hermokeskus, siellä oli puhelin, radiopuhelin ja kirjoituspöytä, pöytä oli tuvan länsi-ikkunan edessä. Ikkunasta näki kauas merelle, puut oli hakattu pois aina länsirannalle saakka. Tupa oli myös ruokailu- ja oleskelupaikka. Luotsituvan räystään alla oli valtava pääskysyhdyskunta. Räystään alla oli koko rakennuksen pituinen lauta ja laudalla oli vierivieressä pääskysenpesiä.

Luotsiaseman vieressä seisoo ylväänä edelleenkin Pooki. Myös kaksi varastorakennusta on säilynyt meidän päiviimme saakka. Rannassa laiturin kupeessa oli polttoaine- ja maalivarasto, jonka seinään oli kiinnitetty iso kyltti ” DANGER NO SMOKING ”. Jokaisella luotsilla oli varastossa oma petrooli- ja bensatynnyri. Komeaan laituriin oli kiinnitetty luotsien omat veneet, reimaripaatti ja luotsikutteri.

Luotsiasemalla ahersi neljä luotsia: Aaro Ketola Välikylästä, Eino Rantinsalo ja Paavo Rautio Velkaperältä kuten isänikin Uuno Soukka. Isäni oli luotsivanhin. Luotsikutteria ajoi Risto Rantasuo.

Reimareita väylien varteen

Rannalla laiturin ja savusaunan välillä oli reimarivarasto. Siihen aikaan luotsit tekivät reimarit ja korit kevättalvella kesää varten. Kuusirangat kuorittiin kuorimaraudalla. Puiden annettiin kuivaa ja sitten keväällä maalia päälle. Ankkurikivien piikkaaminen ja kettinkien kiinnitys oli myös taitoa vaativaa työtä. Reimarien hattujen eli korien teko vaati todellista käsityötaitoa. Keväällä jäiden lähdettyä laitettiin reimarit paikoilleen matalien viereen. Tämä oli totista työtä reimaripaatin käsin veivattavan vinssin avulla. Reimareita jouduttiin myös pitkin kesää siirtelemään oikeille paikoilleen kun Santaholman tukkilautat joskus niihin tarttuivat.

Elämää asemalla

Työajat menivät niin, että jos aamulla alkoi vapaa, niin illaksi piti tulla takaisin. Sitten työpäivä ja seuraavana aamuna alkoi päivän ja yön vapaa. Ja taas takaisin asemalle puoleenpäivään mennessä. Vahti jatkui kuuden tunnin jaksoissa siksi kunnes jäät sulkivat pohjoiset satamat joskus marras-joulukuulla. Vapun jälkeen alkoi taas liikenne. Taisi Raahen satama olla auki koko talven ensi kerran 1971, mutta se ei enää kuulu tähän juttuun.

Luotsituvassa oli jokaisella luotsilla oma ruokakaappi. Kaappi oli aika erikoinen: siinä oli avattava kansi, joka toimi ruokapöytänä. Jokainen laittoi ruokansa itse kaasulevyllä tai puuhellalla. Ruoka oli joko kotoa kaupungista tuotua äitien laittamaa, taikka säilykkeitä peltipurkista. Jos perhe oli saaressa kuten usein Ketolalla ja Rantinsalolla, niin isät kävivät tietysti perheen luona syömässä. Astiat pestiin yleensä merivedellä rannassa hiekan avulla. Kellari oli tuvan alla, mutta maito ei monta päivää säilynyt. Maito ja kerma ei ollut meijeritavaraa, vaan ainakin meillä kunnalliskodin karjakolta haettua kotona käynnin yhteydessä. Kermanvastikkeita käytettiin kuuluisaan ”ennen pantiin kissat multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan” -jupakkaan saakka. Muistan, että silloin kaikki ”Atlanta”- ja ”Vuokko”-pullot tyhjennettiin mäkeen. Kahvi juotiin sen jälkeen mustana, jos kunnalliskodin kerma oli ehtinyt hapantua. Lattian lakaisuista ja muusta siisteydestä huolehtivat raavaat miehet. Kerran kesässä isäni toi kaupungista siivoojan, joka kuurasi aseman lattiasta kattoon.

Sähköjä ei ollut, vain kaasu- ja öljylamppuja oli valaistukseen. Kaivo oli alhaalla pihlajan alla. Puhelin sentään oli. Komea Ericsson. Se siirrettiin talveksi kotiimme Eteläkadulle. Suuri ihme oli radiopuhelin (Pye), sillä pidettiin arvokkaasti yhteyttä joka päivä klo 12.00 toisiin luotsiasemiin ja muihin viranomaisiin. Ulkona oli aggregaatti, joka melkoisella melulla latasi radiopuhelimen akut.

Savusauna oli hyvä ja lämpisi useasti viikossa. Muuta pesupaikkaa meren lisäksi ei asemalla ollut. Saunassa kävivät sekä luotsit että heidän paikalla olleet perheensä. Muistan, että ainakin lauantaisin sain pullon Toppilan Italiaa, luotsit saattoivat ottaa pullon pari Lapin Kultaa (ko. olutmerkki oli silloin Tornion oluttehtaan tuote. Hartwallhan osti sittemmin tuon olutmerkin). Tosin yksi luotseista oli aina vahdissa ylhäällä luotsituvalla. Aseman ja saunan polttopuut (kilpukoita eli kuivia tasauspätkiä) tulivat Santaholman sahalta.

Luotsaukset

Elämä asemalla oli verkkaista, liikennettä ei paljon ollut. Laivoja kävi siihen aikaan noin 100-150 vuodessa. Mutta kun laiva tuli horisonttiin niin lähtö tuli. Ulos piti ajaa aina luotsipoijulle saakka. Sinne Ulkomatalan luo oli noin tunnin matka senaikaisella uppoumarunkoisella kutterilla. Monesti luotsit joutuivat käyttämään omia paattejaan luotsaukseen. Vene laitettiin hinaukseen suojanpuolelle laivan viereen ja luotsi kiipesi laivaan.

Laivojen tuloa ei yleensä tarkkaan tiedetty. Yöllä ja syksyllä luotsaus oli varmaan tosimiesten hommaa kovan merenkäynnin sattuessa. Kreikkalaisten laivojen köysitikkaiden kunnostakaan ei aina tiennyt. Ulosluotsauksissa luotsi nousi satamassa laivaan. Luotsikutteri ajoi ulos laivan perässä ulos ja otti luotsin poijulta kyytiin. Pienet puukenkälaivat (hollantilaiset sahatavarapaatit) olivat tämän kirjoittajan mukaan kaikkein mukavimpia. Pääsin joskus hyvällä kelillä isän mukaan laivaan. Ja karkkia ja limsaa oli. Ja taisi isä joskus konjakinkin ottaa kun laiva oli satamaan saatu.

Perheet ja lapset

Sosiaalinen elämä Kraaselissa oli vilkasta. Rantinsalolla ja Ketolalla oli perhe usein mökillä pitkiäkin aikoja saaressa. Myös meille valmistui huvila joskus 50-60 -lukujen vaihteessa Haikarannokalle saaren pohjoispäähän, mutta äitini ei jostain syystä juurikaan viihtynyt saaressa. Isäni kävi joka vapaapäivä kaupungissa kotona Eteläkadulla. Isän paatin paikka oli sähkölaitoksen rannassa. Siitä oli sähkölaitoksen ja kunnalliskodin ohi lyhyt matka Eteläkadulle. Ruoka ostettiin meille Raahen Seudusta, paitsi liha Raahen Osuuskaupasta. Maito haettiin kunnalliskodin karjakolta hinkillä, se oli minun hommani. Ketolan mökki oli saunalta vähän etelään ja Rantinsalojen Pookin pohjoispuolella kivikon takana. Muitakin mökkejä oli. Piirustuksenopettaja ja taidemaalaari Pentti Tuikkalalla oli kesämökki lähellä luotsiasemaa. Saaren eteläpään hienon talon omistajaa en muista.

Perheissä oli paljon lapsia. Paikka oli kuin paratiisi. Soutaa ja seilata sai ja aina uitiin, usein möljän luona tai sitten joskus takarannalla. Ja rohkeimmat kiipesivät Pookiinkin. Mansikoita oli runsaasti kivikolla ja myöskin mesimarjoja ja vaapukoita. Mustikoita ei Kraaselissa ollut, ne poimittiin Letosta tai Siniluodosta. Lapset ja perheet olivat saaressa kesäkuun alusta elokuun loppuun koulujen alkuun saakka. Muistan, kun sain ehdot toisella luokalla enkä päässyt isän mukana Kraaseliin. Se harmitti. Viihdyin luotsiasemalla vanhojen äijien kanssa jostain syystä hyvin. Jutut ja laivat kiinnostivat. Nukkua sain isän huoneessa tai suuren makuusalin tyhjässä sängyssä merenkulkuhallituksen peiton alla. Vahdissa ollut luotsi juoksutti minut aina lukemaan meriveden korkeuden laiturin päässä olleesta mittarista. Erityisen jännä oli aseman kirjavarasto, siellä oli mm. ”Tuhannen ja yhden yön tarinat ”. Laivaluettelo ”Lloyd`s Register” oli luotsien kovassa käytössä. Syksy oli surkea kun piti lähteä taas kouluun.

Lapaluoto ja muut satamat

Suuri tapaus sataman liikenteessä oli uuden m/s Outokummun liikenteen aloittaminen kesällä 1958. 1950- luvulla ei monta uutta rahtilaivaa tullut Suomen lipun alle tullut eikä suurten suomalaisten varustamojen laivoja Lapaluodossa usein nähty. Outokummun sinkin ja rautarikasteen vienti aloitti uuden ajan. Malmilaituri oli nähtävyys komeine kuljettimineen. Muu liikenne oli A. Santaholma Oy:n Pirttinimen sahan ja Ruukki Oy:n (saha Paavolassa ja lautatarha Lapaluodossa) sahatavaraa pienillä saksalaisilla ja hollantilaisilla laivoilla. Sahatavara oli silloin irtotavaraa. Ei ollut pituuspaketteja eikä kontteja. Työvoimaa tarvittiin paljon silloin kun laivoja oli. Pyöreää puuta, propsia, kaivospuuta ja pylväitä vietiin myös suuret määrät. Propsilaivoja (kreikkalaisia ja joskus turkkilaisiakin) makasi ankkurissa redillä ja ” Tiira” ja ”Lokki” hinasivat propsilautat laivojen kupeelle. Osuuskunta Metsäliitto ja Rauma-Repola Oy taisivat olla suurimmat viejät. Pyöreän puun vienti alkoi hiipua vuoden 1962 jälkeen kotimaisen puunkysynnän parannuttua.

August Lindbergin yhtiö oli sataman suuri vaikuttaja. Tänään sanottaisiin että satamaoperaattori. Yhtiö hoiti muistaakseni sekä huolinnan että laivanselvityksen. Ja vielä lastasi laivat. Olikohan ”Limperin Lassella” kaupungin ainoa Mersu?

Liikennettä oli silloin tällöin myöskin Virpiniemen ja Maivaperän laitureille (lähellä Santaholman sahaa) ja Raahe Oy:n möljälle. Laivojen siirrot laiturien välillä ja laitureilta redille teettivät lisätyötä valtion luotseille. Satamaluotsejahan ei Raahessa ollut.

Heikinkarin väylä

Raahen uuden väylän mittaus ja ruoppaus oli iso operaatio 60-luvun alussa. Ruoppausyhtiö oli Hollannista. Sataman suojaksi rakennettiin myöskin valtavat aallonmurtajat. Luotsien keskeinen huoli oli se, että pitääkö ankkuri. Redithän olivat kovassa käytössä, koska Lapaluodon laituri oli lyhyt ja veden syväyttäkään ei tainnut paljon olla. Muistan hollantilaisen ruoppausyhtiön hinaaja Johanin kipparin olleen erityisen mukava. Isä pysyi siihen aikaan harvinaisissa amerikkalaisissa tupakoissa. (Tämän voinee jo kertoa, tullirikos lienee vanhentunut). Hollantilainen suklaakin oli silloin harvinaista herkkua.

Aimo Soukka

Tämän kirjoittaja on kotkalainen metsänhoitaja Aimo Soukka, joka syntyi Raahessa vuonna 1950, vietti kesälomat vuoteen 1964 saakka Iso-Kraaselissa ja talvet Eteläkatu 29:ssä, isänsä rakentamassa talossa. Tämä kirjoitus on omistettu kirjoittajan isän, koivistolaisen merenkulkijan, muistolle.

Juttu on julkaistu Raahelaisessa ja kirjoittajan luvalla Raahen Matkailuoppaiden verkkosivustolla. - Sivun sisältöä ei päivitetä.

Kuvagalleria
Taskun pooki
Purjeet ylös ja merelle!
Merikaupunki Raahe kesällä
Ookko kuullu

Etusivulle