Etusivulle

Oppaan oma sivu



Tulppaanipellot

Tätä ei usko ennen kuin näkee omin silmin: tulppaanipellot häikäisivät väriloistollaan.

Tulppaanien ja puukenkien maassa

Raahen hengitysyhdistys toteutti monen unelman päästä katsomaan Alankomaiden tulppaaniloistoa tekemällä viikon matkan Hollantiin juuri tulppaanien kukinta aikaan pari viikkoa ennen vappua. Mukaan lähti 46 matkaajaa. Tampereelta otimme kyytiin matkanjohtajana toimineen Pekka Santosen. Maailmaa nähnyt mies, jolta asiatieto, tarinat eivätkä vitsitkään päässeet loppumaan. Hän hauskuutti milloin imitoimalla, laulamalla tai kertomalla päivittäisiä STT:n uutisia. Mm. havaintoja ”raahelaisesta terroristiryhmästä”, jonka tiedettiin pyrkivän bussilla Hollantiin. Tämän matkanjohtajan seurassa ei ikävystynyt pitkilläkään ajomatkoilla. Vaikka lähdimme ilmeisen myöhässä Raahesta jäi meille Turussa peräti 12 minuuttia aikaa ajaa bussi Viking Linen Isabella laivaan. Kerittiinpäs kuitenkin.

Tukholmassa oli kylmä. Kesä ei ollut edennyt paljonkaan pitemmälle kuin meillä. Matka Ruotsin halki Helsingborgiin sujui kuitenkin aurinkoisessa säässä. Lauttamatka Tanskan puolelle ja yöpyminen Nyköpingissä.

Tasamaata silmänkantamiin

Jälleen lauttamatka Rödbystä Puttgardeniin. Ajo Tanskasta Saksan kautta kahdeksan kaistaista moottoritietä, jonka reunoja kaunisti villinä kasvava keltainen rypsi. Tulimme Friisinmaalle ja lopulta Drachteniin. Näin olimme Hollannin maaperällä.

Vaikka maasto oli ollut jo pitemmän aikaa tasaista, niin täällä sitä ei näkynyt minkäänlaista ylänköä, kukkulaa tai mäennyppylää. Että voikin olla tasaista ja vihreää. Hollanti on rakennettu pitkälti merestä padoilla vallatulle maalle. Ei siis ihme, että panimme merkille myös metsien puuttumisen. Silmänkantamattomiin näkyi vain peltoja joita reunustivat lukuisat kanavat.

Hollanti on paitsi tulppaanien tuulimyllyjen, kanavien myös lampaiden, hevosten ja lehmien maa. Tästä johtuen maalla oli ominaishaju, joka saattoi alkuun vähän oudoksuttaa. Totta sekin, että polkupyörä oli suosittu kulkuväline. Halpa ja helppo parkkeerata. Niinpä niitä olikin kettingein sidottuna mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.

Tontit ja talot olivat kauniita ja siistejä, mutta huomattavasti pienempiä kuin Suomessa. Talojen yhteyteen oli rakennettu myös navetta. Ajattelimme heti kuinka, mukava emännällä onkaan astella suoraan aamulypsylle tarvitsematta jalallaan ulos astua. Ilmastossa oli jotakin samaa kuin meillä. Onhan maa alava ja meren rannalla, joten tuulikin on yhtä pureva tai leppoinen kuin meilläkin. Joskus kanavat kuulemma jäätyvät ja silloin ihmiset pääsevät luistelemaan niitä pitkin. Toki kesä oli siellä jo huomattavan pitkällä.

Voi sitä kukkaloistoa, mitä saimme ihailla auton ikkunasta. Eriväriset tulppaanisarat loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Vanhojen tuulimyllyjen siivet pyörittivät energiaa siinä kuin uusienkin. Niitä olikin sitten joka puolella minne vain katseensa käänsi. Kerran eksyttiinkin. Olimme menossa hotelliin, mutta päädyimme pieneen idylliseen kaupunkiin. Sen kadut olivat aivan liian ahtaat suurelle linja-autolle, joten tarvittiin paikallinen ystävällinen herrahenkilö, joka tarjoutui edellä ajaen luotsaamaan takaisin oikealle reitille. Onneksi eksyimme, olisi nätti kaupunki jäänyt näkemättä.

Puukenkiä ja juustoa

Nyt on sitten nähty toinen niistä maamerkeistä Kiinan muurin lisäksi, jotka kuulemma näkyvät kuuhun saakka. Nimittäin valtava 32 km pitkä De Groote Damin pato vuodelta 1932. Ajoimme sen läpi. Toisella puolen patoa meri oli korkealla ja toisella taas monta metriä alempana.

Mielenkiintoinen kohde oli myös Edamin kylässä Cheese and Clogs, elikkä Juustoa ja puukenkiä. Puukengät (hollannikkaat) tehtiin käsityönä. Saimme siitä näytöksen. Taisipa muutama värikäs kenkäpari lähteä mukaankin. Maistelimme myös mitä herkullisimpia juustoja, joista jokainen löysi suosikkinsa. Tuliaisten paino kasvoi tuntuvasti. Lopuksi teimme kiertoajelun Amsterdamissa.

Keukenfofin kukkarunsautta
Matkalaiset ryhmäkuvassa.
Kirjoittaja ihailemassa Keukenhofin kukkien runsautta. Kaikkien mahduttaminen yhteiskuvaan tuotti hieman vaikeuksia. Tässä sitä kuitenkin ollaan.
Kanavaristeilyä ja kukkaloistoa

Pari seuraavaa yötä vietimme Utrechtissa jossa olikin jo täysi kesä. Utrechtista käsin teimme kanavaristeilyn Amsterdamissa. Kanavat risteilivät pari metriä merenpinnan alapuolella. Näimme mm. talon, jossa Anne Frank eli piilossa perheensä kanssa juutalaisvainojen aikana ja jossa hän kirjoitti kuuluisaksi tulleen päiväkirjansa. Amsterdam on kanavien ja siltojen kaupunki. Pelkästään siltoja kaupungista löytyy noin 1300 kpl. Kanavissa kellui ankkuroituna jos jonkin moista merkillistä asunnoksi kyhättyä ja rakennettua lauttaa tai laivaa. Ne kaikki olivat vakituisia asuntoja, jotka oli kytketty kaupungin sähkö-, vesi- ja viemäriverkostoon. Pihaa noissa kodeissa ei tietenkään ollut. Ympärillä vain likainen kanavan vesi ja tuhansittain turisteja, jotka innokkaina kurkkivat jokilaivan ikkunoista ihastellen tai kauhistellen tätä erikoista asumismuotoa.

Matkan kohokohdaksi muodostui kuitenkin retki 32 hehtaarin Keukenhofin uskomattoman kauniiseen kukkaispuistoon. Puistossa saattoi ihailla tuhansia ja taas tuhansia tulppaaneja, narsisseja, hyasinttejä ja monia muita sipulikukkia, sekä joutsenia, suihkulähteitä ja solisevia puroja. Siellä saattoi myöskin eksyä. Niin kävi Paavolan Ainolle, kun hän meni suureen pensaslabyrinttiin, eikä löytänytkään tietä ulos. Itse olisin jo tuossa vaiheessa huutanut apua, mutta ei Aino. Nokkelana ihmisenä hän oli tunkenut itsensä väkisin läpi tiheän pensasaidan ja pääsi kuin pääsikin taas ihmisten ilmoille.

Päivä oli erittäin kaunis, aurinko lämmin. Posetiivi soitti iloisia säveliä. Kukkaispuiston kuvailemiseen ei minun sanani eikä taitoni riitä. Elämyshän se oli. Eikä ollenkaan ihme, että erilaiset tulppaanin sipulit löysivät tiensä laukkuihimme. Tuleva kesä näyttää tykkäävätkö sipulit Raahen mullasta ja ilmastosta. Tulomatkalla pysähdyttiin sen verran Haagin kaupungissa, että voidaan keroa kävelleemme sen kadulla.

Raunioita

Raahen kaupungin perustajan Pietari Brahen linnanraunioista Grännassa olisi ollut mukava kuulla enemmänkin.

Pietari Brahen jalanjäljillä

Mikään ei kestä ikuisesti, niinpä auton nokka käännettiin kohti pohjoista ja pitkä ajo Hollannin maaseudun ja Saksan läpi Kööpenhaminaan alkoi. Eipä siinä perillä tehnyt mieli enää lähteä ympäristöön tutustumaan, vaan ruokailun jälkeen urvahdettiin pehkuihin. Aamulla jälleen etuajassa matkaan. Lautalla yli Ruotsiin ja edelleen Skånen läpi Wätternin rannalle. Pysähdys Grännaan ja tutustuminen kaupunkimme perustajan Pietari Brahen linnan raunioihin. Linna oli rakennettu 1600 luvun alkupuolella korkealle mäen päälle. Yllättävän iso ja kohtuullisen hyvin säilynytkin. Meikäläinen tunsi jotensakin historian siipien havinaa seistessään linnan pihalla ja kuvitellessaan Brahen eläneen ja asuneen siellä. Kyllä teki kreivi hyvän työn, kun perusti meille kaupungin, ja jonka nimeä saamme kantaa. Voidaan kyllä syystä olla ylpeitä.

Tukholmassa Santosen Pekka esitteli vielä kaupunkia ennen kuin johdatti laivarantaan, josta Wiking Linen autolautta lähti kohti Turkua. Me matkakumppanini Outin kanssa kävimme jälleen tarkistamassa varauloskäynnit, ikään kuin kaiken varalta. Onneksemme meri oli tasainen ja soi meille rauhallisen yöunen.

Olimme saaneet viestejä, että Raaheen oli poissa ollessamme tullut kesä ja ensimmäiset ”helteen” tapaiset. Nyt ilma oli kuitenkin jälleen sateinen, tuulinen ja kolea, kun saavuimme väsyneinä mutta monta asiaa viisaampina ja monta kokemusta rikkaampina Raaheen.

Teksti: Pirkko Utriainen
Kuvat: Pirkko Utrianen ja naapuri

Juttu on julkaistu Raahelaisessa kesällä 2005. - Sivun sisältöä ei päivitetä.

Etusivulle